Vuoden 2022 suunnittelu käyntiin

18.2.2022

Marraskuussa yhdistyksen syyskokouksessa valittu yhdistyksen hallitus pääsi vihdoin kokoontumaan hybridimallilla. Hallituksen tehtävät jaettiin ja saimme myös kevään ohjelman suunnittelun hyvään vauhtiin. Uuden hallituksen kokoonpanon tehtävineen näet täältä.

Vuoden ensimmäinen jäsenkirje on lähetetty jäsenille, jäsenedut on päivitetty ja kaikkea mukavaa on luvassa jo heti tämän kuun aikana!

Laskiainen lähestyy ja järjestämme yhdessä Sompion Samoilijoiden kanssa Ulkona kuin lumiukko -tapahtuman sunnuntaina 27.2. Vanhan kirkon viereisessä puistossa. Tapahtumassa pääsee rakentelemaan lumiukkoja puistoalueelle ja tarjolla on 50:lle ensimmäiselle laskiaispullaa ja mehua. Mukaan oma lapio ja porkkana.

Yhdessä Sodankylän SPR:n kanssa olemme suunnitelleet huhtikuun alkuun lapsiperheiden vanhemmille suunnattua ensiapukoulutusta. Alustava ajankohta on lauantai 2.4. klo 12-15 ja ilmoittautuminen koulutukseen avautuu jo lähiaikoina. Koulutustapahtuma on osallistujille maksuton.

Pulkkamäkeen kokoonnumme sunnuntaina 3.4. klo 13-15 yhdessä laskemaan mäkeä Urheilupuistoon. Erityislasten Omaiset - ELO ry on kanssamme järjestelyissä mukana ja tuomme paikan päälle pientä evästä ja lämmintä mehua.

Perhekahvilan toteutus jatkuu säännöllisen epäsäännöllisenä. Tällä hetkellä meillä ei ole nimettyä perhekahvilavastaavaa ja kaipaisimmekin kovasti apukäsiä, jotta pystyisimme järjestää kahvilaa useammin. Käytännössä apukäsinä oleminen tarkoittaisi sitä, että huolehdittaisiin kahvien esillelaitosta ja paikkojen kuntoon laittamisesta kahvilan päätyttyä. Mikäli intoa riittää, voi tietysti kehitellä jotain ohjelmaa; askartelua, leipomista, asiantuntijavierailuja jne. 

Isien WhatsApp-ryhmässä on ollut puhetta mm. pilkkireissusta ja retkestä Luostolle. Mikäli isä-lapsi-toiminta kiinnostaa niin mukaan mahtuu kyllä.

Kuten edeltä voi huomata, kaikenlaista on tulossa kevään aikana ja lisää on suunnitteilla. Jos juuri Sinä haluat olla mukana toteuttamassa ohjelmaa Sodankylän lapsiperheille, ole yhteydessä meihin.


Aurinkoisia pakkaspäiviä Teille jokaiselle kanssamme toivottaa hallituskoira Paju